Hän laittaa korviinsa hopeiset renkaat.
Tanssii hiljaisen rannan märällä hiekalla.
Salaa allot hiipivät luoksensa,
kastelevat valkoisen hameen helmat.
Kylmä pohjoistuuli hyväilee sinisiä huulia,
tanssijan vajotessa yhä syvemmälle
täysikuun hopeoimaan veteen.
Hän katoaa aaltoihin,
eikä palaa luokseni enää.
Haluaisin itkeä,
mutten osaa.
Hän valitsi itse polkunsa.
Minä en ollut tarpeeksi rohkea estääkseni.
lauantai, 26. heinäkuu 2008
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.