Kuten viestin aiheesta huomaa päivän sana on supistus. Olen nyt vuorokauden ollut tuossa supistaa, ei supista, supistaa -vuoristoradassa. Ehkäpä tämä tytöntyllerö aikoo pikkuhiljaa syntyä. Tosin johan sitä ollaan odoteltu, eikä laskettuun aikaankaan ole kuin 3 päivää jäljellä. Ajatella..

Eilen tajusin miltä tuntuu olla suurennuslasin alla, kun Jani tarkkaili koko päivän oloani. Iltapäivällä hän kävi jo viemässä sairaalakassin valmiiksi autoon, kun oli niin varma siitä että Iines syntyy ennen tätä aamua.
Mutta täällä sitä ollaan kotosalla yhä yhtenä kappaleena. Voitte arvata mikä hössötys aamulla oli, kun Jani lähti töihin ja minä jäin yksin supistuksieni kanssa kotiin. Saa nähdä montako kertaa soittaa tämän päivän aikana kysyäkseen mikä tilanne on.
 
Mulla on nyt ollut viimeisen parin päivän ajan sellainen ihana luovuuden ja innostuksen puuska. Ja mikä parasta olen ehtinyt ja pystynyt sen hyödyntämään mm. askartelemalla. Alku tosin oli hieman kankeaa, kun rannetuet rajoittivat tekemistä, mutta yllättävän äkkiä niihin on tottunut. Enkä mä ilman niitä tällä hetkellä pystyisi mitään tekemäänkään, ranteeni ovat sen verran kipeänä koko ajan ja ilman tukea voisin olla liian varomaton ranteideni liikeiden kanssa, joka kostautuu heti vihlovana kipuna.
 
Mutta takaisin aiheeseen; kyllä se vaan on uskomatonta miten terapeuttista askartelu on. Ja uuden innostavan osan siihen on tuonut netissä olevat askarteluhaasteet, joihin olen osallistunut. On ollut ihanaa ryhtyä askartelemaan kun on valmis aihe jota työstää. Oli kyseessä sitten kortti tai tuunattu rasia.
Eikä ihmeiden aikakaan ole selvästi vielä ohi, kun yksi tekemistäni korteista arvottiin haasteen voittajaksi. Ja tämä vielä samana päivänä kun olin Janille sanonut, etten mä niihin siksi osallistu että voittaisin, koska niin ei ikinä tapahdu, vaan osallistun pelkästä osallistumisen ilosta ja voidakseni jakaa oman näkemykseni annetusta aiheesta ja esitelläkseni yhä karttuvia "taitojani".
 
Jaahas, taas supistelu rauhoittui, joten taidan mennä hetkeksi nukkumaan. Jotenkin tuntuu ettei noi yöunet taho riittää kun rampaa 4 kertaa yön aikana vessassa, mut onneks voin nukkua näitä päikäreitä.