Tai sitten ei. Tänään kun mun pitäis päivän lisäksi jaksaa olla "yksin" vielä koko iltakin, kun Jani menee töiden jälkeen tallille korjaamaan serkunsa ja pappansa autot.
Aamusta asti tää päivä on tuntunut pitkältä mustalta tunnelilta, jonka päässä ei näy valoa, ainakaan vielä.

Tänään tuli täyteen rv. 34 ja olo sen kuin ahdistuu. Massu kasvaa, venyy ja tuntuu painavammalta päivä päivältä. Ja selkä säryt on jatkuvaa olotilaa. Jani yrittää kovasti saada mut ottamaan välillä edes vähän särkylääkettä mun selkäkipuun, et olo olis vähemmän tuskainen, mutta aina mä kieltäydyn siitä. Sen sijaan lämmitelen kipeitä paikkoja/lihaksia viljatyynyllä. Ei se oikeastaan paljoa auta, mut helpottaa hieman oloa edes hetkeksi. Jostain syystä olen kaikin tavoin yrittänyt vältellä jopa ns. sallittuja lääkkeitä siitä asti kun sain tietää olevani pieniin päin, enkä oikeen osaa luopua siitä nytkään. Ehkä monia vuosia pahasta migreenistä kärsittyäni mulla sitten vaan on yllättävän pitkä kivunsietokyky. Enkä mä vaan halua altistaa Iinestä edes sallituille aineille ennen kuin on aivan pakko.

Olen saanut vihdoin valittua Iinekselle toisen nimen, jonka Jani hyväksyi heti. Lisäksi olen yrittänyt saada Janin myötämielisemmäksi Iineksen kolmannelle nimiehdotukselle. Se kun on alunperin Janin ääneen sanoma, ymmärrän kyllä hyvin, miksi Jani ei toisaalta halua sitä nimeä käytettävän, mutta itse ihastuin siihen heti.
Katsotaan nyt miten tässä sitten käy kun ristiäisten aika koittaa. =)

Vielä pitää jaksaa odottaa jokunen hetki ennen kuin rakkaan lapsen nimen voi julki kertoa.