Aamulla lähdimme ajamaan Juumasta Kuusamoon. Jälleen Kuusamon Uistimen tehtaanmyymälään. Oli vain pakko palata sinne hakemaan kaksi ihanaa juttua, joista tulee hienot tuliaiset tästä reissusta.

Sitten päätimme käydä vielä Riipisen luona munkkikahvilla. Ennen kuin otimme asuntoauton suunnaksi Vaalan.

Matkalla Vaalaan oli oikein vilisemällä Poroloita, joita ei voinut jäädä millään kuvaamaan, kun ei ollut sopivaa pysähdyspaikkaa ja autoja tiellä oli liikkeellä vaikka kuinka. Piti siis tyytyä vaan katsomaan ohiajaessaa.

Leiriydyimme Caravan Ruunuhelmeen yöksi. Laitettuamme leirin pystyyn kiertelimme Rexin kanssa katselemassa paikkoja. Grillauspaikalla laitoimme saman tien  tulen päälle. Polttelimme puita ja keskustelimme kaikenlaista kunnon hiillosta odotellen. Hiilloksen valmistuttua grillasimme pintamaustettua kananrintaa iltapalaksi.