Rakennan ympärilleni muurin, joka suojelisi minua.
Kohotan sen niin korkeaksi ettei kukaan voisi enää satuttaa minua.
Muurillani eristän kaikki muut ulkopuolelle, jotta en enää tuntisi tuskaa sielussani.
Ja vaikka kuinka yritän sitä estää, niin näen silti muuriini syntyvän halkeamia, joita yritän epätoivoisesti korjata.
en halua...en pysty...en voi päästää ketään luokseni muurin tälle puolelle.
Sillä pelkään...sillä en halua enää tulla satutetuksi.
Minä haavoitun liian helposti, eikä edes muurini pysty sitä estämään...ei kukaan eikä mikään voi estää sitä, vaikka kuinka yrittäisi.
Vaikka voinkin korjata repeämät muurissani, en voi korjata haavoja sielussani, enkä kokoamaan sydäntäni ehjäksi sen rikkouduttua tuhanneksi sirpaleeksi.
Päivä päivältä murenen...hajoan...kunnes olen vain kasa kiviä ja sirpaleita, jotka vesi, tuuli ja metsän eläimet kuljettavat mukanaan kaus pois.
Ainoa asia mikä jää jäljelle on tuskan ja epäoikeuden riepottelema rakkauteni, se säilyy hauraana maailman loppuun asti.