Tänään oli jälleen neuvolakäynti heti aamusta. Tuntui uskomattoman raskaalta lähteä liikenteeseen, kun on viimeiset 3 yötä nukkunut huonosti, kun on herännyt käymään vessassa 4 kertaa eikä ole heti sen jälkeen saanut enää unta.

Neuvolalääkäri vaikutti tyytyväiseltä kaikkiin arvoihini, jopa Hb:n joka oli noussut 119. Lisäksi hän totesi Iineksen laskeutuneen kiinni lantiooni. Ja kysyi olenko itse huomannut jotain eroa, johon totesin huomanneeni Janin kanssa jo muutama päivä sitten Iineksen jalkojen liikkuvan/venyttelevän useita senttejä alempana kuin ennen ja toisinaan hänen venytellessään tunnen painontunnetta ja kipua häntä- tai lantioluissa. Lisäksi vessakäyntini ovat tihentyneet, enkä ole enää hengästynyt ihan niin helposti kuin ennen.

Mielenkiinnolla siis katsotaan milloin tyttö haluaa ulos tulla. Jani odottaa jo niin malttamattomana, että soittelee ja tekstaa minulle töistäkin kysyäkseen mikä on tilanne täällä kotosalla. Eilenkin tultuaan kotiin totesi ekana massulleni "etkä sä vois jo tulla ulos sieltä". Alkaa tämä odottaminen rasittaa häntäkin. Vielä ennen nukahtamistaan Jani katseli massuani todeten "on toi sun masu ihan uskomaton". En ihan ymmärtänyt mitä sillä tarkoitti, mutta päätin ottaa sen kohteliaisuutena.

Odotan malttamattomana viikonloppua, kun isukkini tulee silloin vihdoin meille tapetoimaan Iineksen huoneen ja keittiön tehosteseinät. Ärsyttää kun en voi laittaa huonekaluja ja tavaroita kaikkia paikoilleen vain koska odotan saavani ensin tapetit seinään, ettei tarveisi turhaan siirrellä mitään edes takaisin. Kuitenkin haluaisin saada sekä Iineksen huoneen että keittiön valmiiksi ennen kuin lähtö synnärille tulee. Olisi vaan niin paljon mukavempi palata näiltä osin valmiiseen kotiin.

Eilen kun Jani toi postin illalla sisään, huomasin saaneeni mainoksen/tarjouksen Vauva-lehdestä. Olen ostanut sen viimeiset 3 numeroa jo irtonumerona ja miettinyt pitäisikö tilata, joten avasin mainoksen sillä mielellä, että tilaan lehden heti, jos tilaajalahja on vähänkään käytännöllinen. No, kuinkas ollakkaan, tilaajalahjana oli Nalle Puh -pussilakanasetti. Siispä lykkäsin mainoksen Janin nähtäväksi ja ilmoitin tilaavani kyseinen lehden itselleni ja käskin katsoa kuinka ihanan lahjan Iines siitä hyvästä saa. Jani ei täysin ymmärtänyt innokkuuttani, mutta ei silti pullikoinut vastaan. Nyt sitten odotellaan lehteä ja tilaajalahjaa.