Kävimme Janin kanssa Uudessakaupungissa ultrassa. Ensimmäiset 25 minuttiia kului siihen kun Iineksestä oettiin sydänkäyrää. Iines oli jälleen hereillä ja liikkui paljon, joten oli välillä jopa haastavaa saada pidettyä se hökötys oikeassa kohdassa, jotta sydänäänet kuuluisivat kunnolla ja piirtyisivät käyrään.

Lääkäri sanoi tytön sydänkäyrän olevan kunnossa ja oli sitä mieltä, että reilu liikkuvuuskin on vain hyvästä.

Sitten olikin vuorossa ultra ja muut tutkimukset. Tuloksena todettiin että tyttö voi hyvin, kasvaa hienosti ja painoa on n. 2,7kg. Joten lasketun ajan painoarvioksi lääkäri määritteli n. 3,5kg. Synnytystavaksi suositeltiin ihan normaalia alatiesynnytystä.

Heti perään lääkäri totesi, ettei hän rupea edes arvaamaan synnytyspäivää, mutta se voi olla ja saakin olla ihan koska vain. Tyttö on raivotarjonnassa ja muutenkin valmis syntymään.