"Oih, katsokaa tuota keijukaista. Eikö hän olekkin kaunis?"
Nostan katseeni ja näen tuon tuon ylvään neidon,
jonka liekin punaiset hiukset ovat letitetty täyteen valkeita ruusuja.
Huokaisen, olen kateellinen hänen hiuksistaan.
Siirrän katseeni hänen kasvoihinsa, miten kellään voi olla noin kauniin persikan värinen iho ja kimaltavan vihreät tähtisilmät, mustien pitkien ripsiviukojen alla.
Mutta, katsahtaessani hänen pukuaan en voi irroittaa katsettani.
Näen kauniin hoikan vartalon kietoituneen hienoimmasta pitsistä tehtyyn morsiuspukuun. Metsän väki on varmaan kutonut sen, sillä mitään niin kaunista ei koskaan ole syntynyt maallisista kangaspuista.
"Oih!" ja "Voih!", ihmiset huutelevat ihastuksissaan, itse olen mykkä kuin kala.
Viattomasti hän keimailee edessämme, ikään kuin ei huomaisi ihastustamme.
Tänään ja nyt, se valloittaa meidät kaikki tietäen että huomenna kaikki voi olla toisin. Mutta mitäpä siitä, sillä tänään se saa olla metsän kuningatar , ja metsissä vallitsee nykyhetki ikuisesti.