Hän katsoo kyynelten sumentamin silmin maailman menoa, seisoen kävelytiellä tuon kohtalokkaan parvekkeen alla.
Hän ei näe iloa, ei rakkautta, eikä ystävällisyyttä.
Hän näkee vain tunteettoman ja värittömän maailman.
Hän tuntee viiltävää kipua sielussaan yrittäessään unohtaa painajaismaiset muistot, jotka kiduttavat häntä.
Hän katsoo ystävänsä valokuvaa ja toivoo että edes hän jaksaisi uskoa huomiseen, jottei muiden tarvitsisi tuntea tätä suurta tuskaa.
Hän sytyttää kynttilän muistoksesi ja laskee sen maahan, paikalle jossa hänen ystävänsä menetti henkensä, syystä jota kukaan ei koskaan saa tietää...